sunnuntai 21. elokuuta 2016

NÄYTEIKKUNA


Visualistin työ - somistusta, markkinointia, tapahtumia, graafista suunnittelua, näyteikkunoita.

Ensimmäisinä päivinä koulun penkillä olemme tutustuneet näyteikkunoihin ja niiden rakentamiseen. Yhden pakopisteen perspektiivi on tallentunut muistiin, ja omia näyteikkunoita on taiteiltu kahden päivän ajan.

Kuvat kerätty Pinterestista



Mikä näyteikkuna on? Myymälöiden ohi kulkee paljon ihmisiä, ja huomiota herättävät näyteikkunat houkuttelevat asiakkaita astumaan myymälään. Näyteikkunat voivat toimia ikkunana ihmemaailmoihin, missä mielikuvituksella ei ole rajoja. Jokin esillepano voi miellyttää silmää niin paljon, että mielenkiinnon myötä menen vierailemaan myymälään, joskus jopa kassalle asti.

Millaisista näyteikkunoista itse pidän? Joskus pelkkä yksinkertaisuus, mutta ideallinen esillepano saa minut pysähtymään ikkunan eteen. Näyteikkunan ei välttämättä tarvitse runsautta olemalla kaunis, tähän hyvänä esimerkkinä toimii kollaasin ensimmäinen näyteikkuna. Värimaailma antaa osviittaa myymälän luonteesta, pallomeri -ikkuna on täynnä kirkkaita värejä, mistä syntyy mielikuva nuorekkaasta ja hauskuttelevasta myymälästä. 


A

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti