maanantai 29. toukokuuta 2017

Tilasuunnittelu / moodboard




Kun suunnittelimme Ready 4 Bisnes -tapahtumaa, yksi suunnittelukohde oli tilan ilme. Teimme jokainen moodboardin kiinnostavasta ilmeestä - tässä omani.

Omasta mielestäni tapahtumatilat voivat helposti olla tylsiä, joten aloin miettimään sitä, mikä musta olisi kiinnostavaa tapahtuman ilmeessä ja sisustuksessa. Semmoinen oma olkkari -idea alkoi kiehtomaan, ja kokosin ideoita viherkasveista, harmaista seinistä ja mukavuudesta.

perjantai 26. toukokuuta 2017

Kuoroprojekti / Moodboard

Tehtävänämme oli tutkia suomalaisuutta, mitä se on ollut ja mitä se tänä päivänä meille merkitsee. Jos itse alan miettimään suomalaisuutta, minulle tulee mieleen sinivalkoisuus, havumetsät, lappi, sauna ja sisu.

Emme ajatelleet sitä sen laajemmin, ja saimmekin jokainen oman vuosiluvumme, mikä mulla oli 2000-luku. Aihe oli helpompi, kun itsekin on sitä lukua elänyt ja oma lapsuus oikeastaan perustuu tuohon aikaan.


Tässä moodboard, mihin olen koonnut asioita mitä Suomen 2000-luku oli.