perjantai 18. elokuuta 2017

Infografiikan tyylilajit


Pinterest


Flowcart - Graafiikka, mikä kertoo ohjastaa tai kertoo prosessista. Esimerkkinä tämä hauska ohje mehujään tekoon! Kaavio on yksinkertainen, ja vektorigrafiikalla tehdyt kuvat tukevat ohjetta. 




Sarjakuva - perinteistä sarjakuvaa muistuttava tapa kertoa tai opettaa jotain.


Pinterest


Selitetty taulukko - Jotain asiaa selkeytetty kuvallinen taulukko, minkä tehtävä on selittää jotain. Tässä esimerkissä kerrotaan mistä viinin tuoksut tulevat, eli aromit. Väreillä on rajattu hyvin aromeja omiin ryhmiin, sekä piirroksia tukemaan niitä.


Pinterest



Kartta - Jonkun tietyn alueen ohjetta, mitä näkee esimerkiksi huvipuistoissa ja eläintarhoissa. Kuvat helpottavat alueen hahmottamista, ja tekevät ne myös lapsille sopiviksi. Karttoja voidaan myös rajata kohderyhmille sopiviksi, esimerkiksi joku kaupunki tai kohde voi esittää kartassa vain nuorille kiinnostavia paikkoja, taiteesta kiinnostuneita museoista jne.


Pinterest


Aikakausilehdet - Myös lehdissä nähdään usein infografiikkaa. Tässä esimerkki lehdestä, jossa annetaan vaihtoehto "surulliselle lounastauolle". Vanha vaihtoehto näkyy mustavalkoisena taustalla ja uusi vaihtoehto korostuu keskellä väreillään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti